torstai 1. tammikuuta 2015

Suklaatryffeleitä

maanantai, 12. joulukuu 2011 (ohje vanhasta blogista)

Melkein joka vuosi olen tehnyt jouluksi suklaatryffeleitä.
Ilman konvehtimuotteja niistä tulee tietysti vähän kotikutoisemman näköisiä, kuin jos ne tekisi muottien kanssa. Ne kuitenkin valmistuvat vaivattomammin, ja esikoinenkin jo mielellään osallistuu tryffeleiden pyörittelyyn, kuorruttamiseen ja koristeluun. Tällä ohjeella voi toki tehdä tryffeleitä myös konvehtimuotteihin. Jokatapauksessa itse tehdyt tryffelit tekevät aina kauppansa, ja niiden tekeminen maksaa vaivan.
Teen yleensä suklaamassaa ison satsin ja jaan sen useampaan pakasterasiaan, joissa saa sekoitettua perusmassaan eri makuja.
Seuraavan ohjeen tein tänään kaksinkertaisena, ja jaoin sen viiteen osaan, jotka jokaisen maustoin erikseen. Seosten makuaineet on siis mitoitettu 1/5 osaan kaksinkertaista suklaamassaa. Maustaminen on kuitenkin helppoa; tärkeää on maistaa seosta ennen kun sen laittaa jääkaappiin jähmettymään, lisää makuainesta oman makusi mukaan sopiva määrä. Alkoholipitoiset makuaineet eivät maistu lämpimässä massassa kovin helposti, mutta massan jäähdyttyä maku tulee vahvemmaksi.

Suklaatryffelit:

2 dl kermaa
30 g voita
500g tummaa suklaata (itse käytän noin 1/4 osan maitosuklaata ja loput tummaa)
tummaa tai maitosuklaata kuorruttamiseen
koristeluun strösseleitä, suklaa- tai karkkirouhetta tms..
* Kuumenna kerma ja voi paksupohjaisessa kattilassa. Paloittele suklaa joukkoon ja sekoittele hiljalleen kunnes suklaa sulaa.
* Jaa massa rasiohin ja mausta jokainen rasiallinen haluamallasi tavalla
* Laita massa jähmettymään jääkaappiin vähintään kahdeksi tunniksi. (jos massassa on paljon esim alkoholia tai muuta nestettä, jähmetä massaa yön yli.)

* Ripottele leikkuulaudalle kaakaojauhetta, ja ota lusikalla pallo jähmettynyttä suklaamassaa ja pyörittele sitä kaakaojauhossa.

* Muotoile massasta käsin peukalon paksuinen tanko, ja leikkaa siitä noin 1 cm:n paloja. Pyörittele palat kaakaojauheen avulla palloiksi ja aseta leivinpapern päälle.

* Laita Pallot kylmään puoleksi tunniksi. Tämä auttaa kuorrutesuklaan jähmettymistä, ja estää massaa sulamasta sulan kuorrutesuklaan sekaan.
* Sulata kuorruttamiseen tarkoitettu suklaa. anna sen jäähtyä hiukan jottei tryffelit sula suklaan sekaan. Kasta suklaapallot suklaaseen haarukan avulla. Niistä ylimääräinen suklaa kulhon reunaa vasten. Aseta tryffeli pallo takaisin leivinpaperin päälle, koristele ja anna jähmettyä. Säilytä valmiit tryffelit jääkaapissa. Ne säilyvät kahdesta kolmeen viikkoa, elleivät tule syödyksi sitä ennen.


Seuraavassa joitakin makuvariaatioita jotka olen havainnut herkullisiksi (määrät siis kaksinkertaisella ohjeella tehtyyn 1/5 suklaa massaan):
- Lisää joukkoon pussillinen turkinpippuri-, tuttifrutti-, wiener nougat- tai mariannerouhetta. Ota 3 rkl ruoheesta sivuun koristelua varten, koristelemalla rouheella, tunnistat tryffelit jälkeenpäin.
- Lisää joukkoon 1/2 dl pähkinärouhetta ja 1/2 dl rusinoita pieneksi silputtuna
- lisää massaan 3 tl piparminttuaromia, kuorruta tryffelit tummalla suklaalla
- lisää massaan n. 100 g marmeladia sekä 1 tl marja/hedelmä -aromia (esim vadelma marmeladia ja vadelma-aromia), koristele sopivan värisellä strösselillä, ja kuorruta maitosuklaalla
- jos pidät valkosuklaasta, voi tryffelimassan tehdä myös valkosuklaisena versiona, tai tryffelit voi kuorruttaa valkosuklaalla. Tällöin on erityisen tärkeää että tryffelipallot ovat kylmiä, ja kuorrutesuklaa hiukan jäähtynyt, jotta tumma massa ei sekoitu valkosuklaaseen.
- Lisää massaan liotettuja kuivattuja hedelmiä tai erilaisia pähkinöitä rouheena tai kokonaisena
Aikuiseen makuun:
- tiramisu : Sekoita 2 rkl:aan kuumaa vettä 1/2 tl espresso- pikakahvijauhetta ja 2 rkl marsala- viiniä. sekoita seos suklaamassaan. Kuorruta tummalla suklaalla
- Lisää massaan jotakin likööriä tai muuta vahvaa alkoholia n. 1/2 dl, paras omaan makuuni on ollut aprikoosi brandy. Makua voimistamaan voi lisätä pari ruokalusikallista aprioosimarmeladia. Hyviä ovat myös kahvi- ja mansikkaliköörit sekä rommi.
- rommirusina: liota 1/2 dl rusinoita rommissa tai rommiaromilla maustetussa vedessä (1/2 dl vettä ja 4 tl rommiaromia). Soseuta sauvasekoittimella karkeaksi ja lisää rusinat liotusliemineen massaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, ihanaa kun kommentoit!