Tuli äkillinen makeanhimo ja yksi äiti-kaveri lapsineen oli tulossa lyhyellä varoitusajalla kylään.

Suklaakakku mikrossa
100 g voita
2 munaa
1 dl sokeria
0,9 dl vehnäjauhoja
0,5 dl tummaa kaakaojauhetta
1 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
- Sulata ja jäähdytä voi.
- Sekoita munat ja sokeri.
- Lisää voisula ja keskenään sekoitetut kuivat aineet.
- Voitele mikronkestävä vuoka ja paista kakkua 2,5-3 minuuttia täydellä teholla (800W) Meidän mikron tehot loppui 750W:n, joten paistoin nelisen minuuttia.
Kakku nousee reilusti paistamisen aikana! Kakku on hyvää mehevänä, ja  saa jäädä keskeltä kosteaksi.
Tarjoa kakku jäätelön tai vaniljakastikkeen ja marjojen kera.
Jäähdytä kakku kunnolla ennen tarjoilua.

Oli kyllä näin simppeliksi ihmeen herkkua! -ja kuten suklaakakut yleensä, tämäkin oli melkein parempaa seuraavana päivänä. Ainoa hankaluushan tässä oli se, että vielä olisi pitänyt malttaa odottaa kakun jäähtymistä :D .
Suosittelen, mikäli aikaa on vain kymmenen minuuttia, ja jotain pitäisi keksiä. Mietin että joukkoon voisi hyvin laittaa pähkinöitä tai suklaapaloja tai jotain muita sattumia, ja ehkä vaikkapa hitusen vielä enemmän vaniljasokeria, en tiedä, kuinka taikina semmoiseen suhtautuu, mutta ainakin voisi ehkä joskus kokeilla.