torstai 19. maaliskuuta 2015

Sly 30 - Maaliskuun paketti


Jälleen kerran tuli niin ihana paketti, että oikein hengästyttää! Todella runsas ja loppuun asti mietitty huikea kokonaisuus oli seuraavanlainen:

- kaunis keltakantinen vihkonen, jossa kirje ja ohjeet persikkapiiraaseen, mangopannacottaan, ja mangojuustokakkuun. Ihania ohjeita, jotka menevät varmasti kokeiluun.
- tölkilliset mangoa ja persikkaa (Täytyykin pistää nämä talteen, jotta säilyvät leipomuksiin. Muuten voi käydä niin, että perheen herkkusuut popsivat säilykkeet välipalaksi. Persikka ja mango on koko perheen suosikkeja, tuoreena ja säilykkeenä)
- digestivekeksejä ( näistä tulee se paras juustokakun pohja)
- liivatelehtiä
- hyytelösokeria
- sitruunamehua
- vaniljasokeria
- bonnen mangososetta (tosi hienoa, en ole ennen näitä bonnen soseita kokeillutkaan, vaikka olen paljon niistä kuullut kehuja. Kiva päästä itsekin nyt kokeilemaan)
- rairuohon siemeniä ja ruohomunia, sekä pikku suklaapatukat lapsille (Lapset riemuitsee ja kiittää!)

Niin hieno paketti jälleen! 

Oikein SUURI kiitos ja halaus sinulle, salainen ystäväni!

ps. Pahoittelen keittiön ja leivontablogin hiljaiseloa viimekuussa, meillä oli perheessä surua, enkä saanut toimeksi tehdä kovin paljon keittiössä. Viimekuussa saamani reseptit menevät myös kokeiluun mahdollisimman pian, kun arki lähtee tästä jälleen rullaamaan.

8 kommenttia:

  1. Kiva, että paketti osui noinkin kohdalleen! :) Kun itse alan miettimään pääsiäistä ja sen leivonnaisia, niin jotenkin tulee mieleen ensimmäisenä mango, persikka ja sitruuna. Viime aikoina olen kunnolla tykästynyt mangoon, siksi sitä löytyy tästäkin. :) noista bonnen soseista olen itse käyttänyt persikkaa ja on älyttömän hyvää. :) Niitähän on aika isokin valikoima, persikan ja mangon lisäksi olen bongannut omenan ja mustikan ainakin.

    Ensi kuuhun! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kylllä osui! Kiitos paljon! mango, persikka ja sitruuna on niitä pääsiäisen juttuja, ehdottomasti! Mangoa syödään meidänkin perheessä paljon.
      Ihanaa että saan kokeilla tätä bonnen sosetta!
      Hauskaa ja jännittävää odottaa ensikuuta!

      Poista
  2. Ihana paketti ja herkullisia ohjeita =)

    VastaaPoista
  3. Oih, sinäkin sait kivan paketin. Bonnen mustikkamehua on ainakin tosi hyvää. Mango tai persikka on sellaisenaankin jo maistuvia. Suru ottaa aikansa ennen kuin muuttaa muotoaan, ei hellitä, mutta antaa luvan jatkaa kunhan saa kulkea seuralaisena.jaksamista! Sly 9/30

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin sain! Täytyykin metsästää noita bonnen juttuja kaupasta lisääkin.
      Kiitos lämpimistä sanoistasi!

      Poista
  4. Ihanan keväinen paketti! Kivasti jatkettu reseptien antamis teemaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, keltainen ja pääsiäisen herkut kuuluu tähän vuodenaikaan. Tykkään myös kovasti tuosta reseptivihkoideasta!

      Poista

Kiitos, ihanaa kun kommentoit!