sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

Pataleipä

Tästä ei leivän tekeminen enää helpommaksi muutu!
Pataleivän taikinaa ei tarvitse vaivata eikä vahtia, se tulee meheväksi, juurevaksi, rapeakuoriseksi leiväksi lähes itsestään. Taikina on kätevää tehdä illalla valmiiksi, ja jättää odottamaan. Aamulla ei tarvitse kuin lämmittää uuni kulhoineen, ja paistaa leipä.
Leivän voi paistaa lähes missä tahansa uunin kestävässä astiassa. Nämä leivät paistuivat tavallisissa Kermansaven ruskeissa keraamisissa kulhoissa.


Pataleipä (yksi leipä)

7 dl jauhoja Laiton 3,5 dl vehnäjauhoja, 2 dl ruisjauhoja ja 1,5 dl ruishiutaleita (Hyvä tulee, laitat mitä vain, esim. puolet vehnäjauhoja, ja puolet jotakin muita jauhoja, ryynejä, siemeniä, pähkinöitä, mitä sattuu olemaan saatavilla) 
0,5 tl kuivahiivaa
1 tl suolaa
3,5 dl vettä

* sekoita kuivat aineet keskenään
* lisää vesi, ja sekoita tasaiseksi.
* Peitä taikinakulho tiiviisti kelmulla,  ja jätä huoneenlämpöön tekeytymään 12 tunniksi

* 12 tunnin jälkeen... 
* Laita kulho, jota aiot käyttää, uunin. Kuumenna uuni kulhoineen 225 asteeseen.
* Pyöräytä leipätaikina pientä määrää jauhoja apuna käyttäen kakkaraksi, ja kumoa se kulhoon. Peitä kulho esim nurin päin käännetyllä lautasella.
* Paista leipää ensin kannen alla 30 min ja sen jälkeen vielä ilman kantta 15 min.
* Kun kulho on kuumennettu etukäteen, leipä irtoaa kulhosta vaivattomasti, etkä tarvitse lainkaan rasvaa.

 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, ihanaa kun kommentoit!